Sivut

lauantai 16. helmikuuta 2019

Uusi blogi on nyt avattu!

Kennelnimemme Running Raiders on virallisesti hyväksytty. Nimi juontaa ihan suoraan meidän Dionista; se osaa juosta hyvin ja kotioloissa on taitava varastamaan ruokaa. Näin Dionin kaksi vahvaa ominaisuutta on ikuistettu kennelnimeen hieman humoristisesti.

Some, blogi, kotisivut... Useilla kasvattajilla on kennelsivut joka paikassa. Eilen olimme vielä pohtimassa kotisivujen tekemistä, mutta eiiih, ei sittenkään. Monen kasvattajan kotisivut ovat päivitetty viimeksi vuosia sitten. Ihan varmasti meillekkin kävisi niin.

Omat fb-sivut vaikuttavat mielenkiintoiselle ajatukselle, mutta onko sittenkään, kun henkilökohtaiset profiilimme ovat olleet vuosia vain koiraharrastuskanava -ja julkaisupaikka.

Blogi vei voiton. Tämän tekeminen oli hitsin hankalaa ja ärsyttävää tehdä ihan noviisina. Siinä kohtaa, kun alkoi niin sanotusti verenpaineet nousemaan kuvien asettelujen kanssa, päätimme lähteä koirien kanssa nauttimaan ihanasta talvipäivästä hangelle. Sen jälkeen loppu sujuikin mallikkaasti.

Tällä hetkellä tämä vaikuttaa toimivalle ja ihan siedettävälle julkaisukanavalle Dionin ja Mavisin pentusuunnitelmissa.

Mukavaa kevään odotusta lukijoillemme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.